keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Yömekko

Neiti sai uuden yömekon. Kangas löytyi kirppikseltä. Paljonhan se ei maksanut, niin mukaan tarttui vaikkei se kovin kummoista ole. No, yömekkoon hyvin sopivaa. Turkoosia resoria olisi löytynyt mutta en halunnut laittaa sitä. Silloin lopputulos olisi ollut tylsä, kun mekossakin on turkoosia. Laitoinpa siis pinkit. Sopii aika kivasti ja tekee tästä ihanan tyttömäisen :)


Mekkoa tehdessäni harjoittelin samalla hihansuiden ja pääntien huolittelua hieman toisin kuin olen sen tottunut tekemään. Yleensä olen ommellut päätiekaitaleen saumurilla ja tikannut kaksoineulalla paitaan. Nyt tein niin, että ompelin resorin ensin ompelukoneella kiinni pääntiehen/hihansuuhun. Sen jälkeen käänsin resorin kaksinkertaisena oikealle puolelle ja tikkasin kaksoineulalla.


Pääntien ompelin ensin ja siitä tuli ihan siisti (muutamaa ompeleen haahuilua lukuunottamatta). Hihansuut onnistuivatkin sitten jo hyvin. Taidan jatkossakin tehdä pääntien ja hihansuut tällä tavalla. Olen mä tainnut kyllä joskus ommella ainakin pääntien näin, mutta jokin kikka taisi puuttua kun se ei kyllä silloin onnistunut ollenkaan. Nyt olen tyytyväinen lopputulokseen. 

Kaava on Muotimuksu lehdestä syksy 3/00, nimellä Raitahuppari.  Malli on hyvin samantyylinen kuin neidin vanhat yömekot ja ne sopii hänelle niin hyvin. Hieman pidensin helmaa yömekkoon sopivaksi enkä tietty tehnyt huppua :)

1 kommentti: