tiistai 26. huhtikuuta 2011

Mekko epäonninen

Tämä oli kyllä niin epäonninen mekko että!



Kirpputorilta ostin ihanan perhoskankaisen tunikan. Meidän neidille kooltaan liian ison, ajatuksella että pienennän hänelle siitä mekon. No, puuhailin mekon parissa hyvän tovin, kun huomasin että kangashan on ihan haperoa ja muutama pieni reiänalkukin löytyi. Alunperin tunikan yläosa oli liian suuri neidille, joten päädyin tekemään erillisen yläosan. Ja tietenkin se piti hyödyntää jotenkin kun alkuperäinen suunnitelma ei onnistunutkaan. Ei siis muuta kuin yläosa irti mekosta ja keksimään uutta alaosaa.

Harmittaa kun perhosmekkoa ei sitten syntynytkään. Se olisi ollut niin nätti. No. Tein sitten helman puuvillaisesta kukkakankaasta. Tähän olisi sopinut kyllä jos olkaimet olisivat olleet ohuemmat ja näin myös kevyemmät. Aivan tyytyväinen en ole. Neiti kyllä ihastui ja se on pääasia :) Seuraavalla kerralla kyllä muistan että ei näin paksuja olkaimia.

Mekon yläosa on trikoota ja alaosa puuvillakangasta. Toimii ihan kivasti näin. Täytyypä vaan muistaa seuraavalla kerralla kun kirpputorilta ostan jotain, niin syynään tuotteen vähän paremmin ettei tule tällaisia hutilyöntejä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos. Ihan nätti tuosta tuli vaikken aivan täysin tyytyväinen olekaan lopputulokseen. Tuo kukkakangas on ihana, pelastaa mekon :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis mekko tosiaan.
    Meillä on ainakin kirpputorilla niin hämärää ettei siellä edes kunnolla näe ja väli. llä sitten vasta kotona huomaa että onkin joku tahra tai muu. Aina se harmittaa vaikkei suurista summista olekaan kyse.

    VastaaPoista