perjantai 10. joulukuuta 2010
Sisustusta
Aivan ihanat valaisimet! Ne löysivät vihdosta viimein paikan meidän olohuoneesta. Pitkään oltiinkin ilman kattolamppuja. Meillä on aika iso olohuone ja katossa on kaksi valaisinpaikkaa. Riippuva valaisin ei olisi tullut hysymykseen, koska valaisinpaikat sijaitsevat paikoissa missä liikutaan. Muuten saisi koko ajan olla varomassa valaisinta (ei siis päätään). Kokemusta on jo yhden uuden lampun, roikkuvan sellaisen, rikkomisesta,. Ei minulla, mutta miehelläni. Kangasvaihtoehtoina oli pellava ja raakasilkki. Meillä oli kokeilussa pellavainen plafondi ja kyllä tämä raakasilkkinen toimii meillä vaan paremmin. Todella raikas valaisin ja sopii hyvin meille kun on paljon valkoista ja mustaa. Alkuun, joskus kuukausia sitten, en ollut kovin innoissani plafondiajatuksesra, mutta nyt en enää voisi kuvitella meidän olohuoneesee toisenlaisia valaisimia. Nämä plafondit löytyivät Modern Light -liikkeestä.
Laitetaan nyt vielä kuvaa meidän seinäkankaasta. Ensin mietittiin kankaan pingottamista kehyksiin, mutta päädytiin vain ylä- ja alarimojen laittamiseen. Tulevaisuutta ajatellen näin kangas on uudelleen käytettävissä, jos jossain kohtaa ei enää innosta katsella lumpeita seinällä. Mutta tälllä hetkellä kyllä tykkään :) Ehkä aavituksen saisi vielä kiristää alareunasta. Ja kyllä se on suorassa, vaikka kuva näyttää muuta. Kuvaajan ehkä pitäisi opetella paremmaksi kuvaajaksi. Kangas on Marimekon Bottna.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti